Tähti matkaa Punkaharjulle

Saimaan kanavan jäätyä ahterin taakse, jatkoi Tähti tuulisesta ja sateisesta säästä tippaakaan välittämättä päättäväisesti yli seitsemän solmun vauhtia Taipalsaaren Tullisalmea kohti. Viipuriin tehdyn retken päätteeksi olikin mukava lähteä täysillä polttoainetankeilla ajelemaan kohti Punkaharjua ja Puruvettä, sillä ajatuksena oli viettää sielläpäin purjehtien jatkettu viikonloppu paikalle autolla saapuvan muun Tähtimiehistön kanssa.

Kattelussaareen vievän maantiesillan jälkeen vain kaadettu masto nostettiin ja matkaa jatkettiin vielä samalle iltaa aina Ilkonsaaren laituriin asti (550,5h). Idän puoleisen tuulen laineet keinuttelivat siellä vastassa ollutta ja meille jo tuttua m/s Raja 60 -alusta. Tämä mukava kohtaaminen antoikin illalle uuden, vaikkakaan ei millään tavoin ennen näkemättömän suunnan, kun laivaharrastuksesta puhuttiin ja tietenkin saunottiin. Juhlittiinpa siinä ohessa, ja osaltaan minun tietämättä, myös yhdet syntymäpäivät! Onnea vaan vielä kerran asianosaiselle sekä kiitoksia hauskasta illasta koko miehistölle!

Ollessani seuraavana aamuna noin kello yhdentoista aikoihin komentosillalla tekemässä lähtövalmisteluita, eli käynnistelemässä luotainta ja muuta laitteistoa, räjähti Tähden VHF yllättäen puhumaan. En ollut huomannut lahdelle noin sadan metrin päähän ilmestynyttä ja Imatralta käsin risteilyitä tekevää m/s Christinaa. Aluksesta tiedusteltiin, olisiko soveliasta kiinnittyä Tähden kylkeen vai olisiko se kenties piankin lähdössä jatkamaan matkaansa? Vastasin liikkeellelähdön olevan tapahtumassa aivan näillä näppäimillä, joten alus jäikin odottelemaan laiturin vapautumista siksi aikaa, jotta sain Wickströmin käynnistymään. Harmikseni tässä hässäkässä yhteiskuva laiturissa olleista Raja 60:stä ja Tähdestä jäi ottamatta. VHF-puhelin sen sijaan toimi vastausta antaessani moitteettomasti, mutta laiturista irroittauduttuani ja toivottaessani Christinaa tervetulleeksi paikallemme, oli se taas mykkä. Ainakaan aluksesta ei vastattu kutsuuni. Kummallinen vika!

M/s Christina ja kauempana Ilkonsaaren laiturissa m/s Raja 60.

Päästyäni liikkeelle suuntasin alkuun Ilkonsaaresta pohjoiseen kohti Kutveleen avokanavaa. Muutaman minuutin ajon jälkeen alkoi tämä tänäkin kesänä jo useampaan otteeseen kuljettu reitti, tuntumaan kuitenkin liian nähdyltä. Tästä johtuen kääntyi Tähden kokka Ilkonsaaren pohjoispuolella osoittamaan kohti länttä ja Kyläniemen kärkeä. Sen sivuutettuani en jatkanut myöskään Parkonpäätä ja Hätinvirran lossia kohden, vaan valitsin läntisemmän Äyrätsalon itäpuolisen väylän. Vielä ennen Puumalaan saapumistakin poikettiin syväväylältä lännemmäksi, sillä Rokansaari kierrettiin länsipuolelta.

M/s Hanhi Puumalansalmessa.

Hieno m/s Mänty Puumalan satamassa. Taustalla s/s Wenno.

Puumalassa (554,5h) tyhjensin totuttuun tapaan Tähden pilssivesiä ja septitankin. Kävin myös kaupassa ostamassa pannukahvia. Se kun oli pahaksi onneksi päässyt loppumaan. Matka jatkui reilua tuntia myöhemmin itäisellä kurssilla Sitkoinleuvansalmen kanavan kautta Ummistonveden Tetrinselälle ja sieltä edelleen aina Vekaraan saakka.

Ollessani suunnistamassa kohti jo pimeään verhoutunutta Vekaransalmea, aivan sen eteläpuolella, en muuten onnistunut löytämään yhtä muistaakseni punaiseksi merkittyä ja plotterin mukaan aika lailla keskelle väylien risteyskohtaa merkittyä reimaria. Muistelen aiemminkin näillä nurkilla olleen jotakin tämän kaltaista epäselvää nimenomaan plotterin näyttämän ja silmillä nähdyn välillä. Nyt oli vielä pimeyskin hankaloittamassa havaintojen tekoa. Syvää vettä oli kuitenkin niillämain riittämiin, joten en viitsinyt alkaa heilumaan hakuvalon kanssa yhtään tarvittua enempää.

Sitkoinleuvansalmi.

Sivuutettuani juuri lossin ja pohdiskellessani vielä merimerkin puuttumista, lennähti sydän kuitenkin rehellisesti sanottuna kurkkuuni! Olin tietenkin koko ajan tarkkaillut lautan mahdollista liikkeellelähtöä sekä tähystellyt muutenkin huolellisesti pimeyden hallitsemaa ympäristöä. Myös lossimiesten juuri tuolloin tekemän varalossin VHF-puhelimen toiminnan testauksen olin pistänyt merkille. Aivan yht'äkkiä huomasin kuitenkin noin kymmenen metrin päässä Tähden tyyrpuurin puoleisella kyljellä soutuveneen. Pimeän valottoman kulkuvälineen auttoi havaitsemaan ainoastaan sen takaa lossirannasta loistaneet valot, sillä tutkaahan Tähdessä ei edelleenkään ole.

Säikähdin sen verran, etten edes tajunnut karjaista tyyrikopin ovesta soutajalle mielipidettäni tällaisesta toiminnasta. Hän oli varmasti minut havainnut jo hyvissä ajoin, mutta silti jäin miettimään, mitä olisi tapahtunut, jos olisin yllättäen muuttanutkin reittiä kulkemaan vain hiukan lähempää rantaa? Reilua seitsemää solmua kulkien olisi Tähti varmasti tavoittanut soutuveneen, vaikka airoissa olisi ollut Sulkavan soutajien edustusjoukkueen jäsen.

Tästä välikohtauksesta selvittyäni ympäröi sysimustan syysyön pimeys jälleen Tähden. Äskeisen harmistuksen takia vilkauttelin tavallista useammin hakuvaloa ja etsiskelin muun muassa mahdollisia verkkomerkkejä. Näin edeten ajelin vielä tunnin verran aina Siikaveden Tervorannanselällä olevaan Haukkasaareen (559,5h) asti. Siellä luoteen suuntaan aukeavan kapean lahden itätuulelta tarjoama suoja, antoi Tähdelle oivallisen ankkuripaikan. Mökkilaituriin ei kyllä ollut kovinkaan paljoa matkaa, mutta kun paikka oli tyhjillään - niin kuin tähän vuodenaikaan valtaosa muistakin Saimaan rantojen kesäasunnoista - uskaltauduin jäämään niille sijoilleni. Joitakin puhdetöitäkin tietenkin tehtiin Haukkasaaressa, sillä petsailin vielä illan aikana hiukan ahterihytteihin vievän ovenpielen listoja ja suunnittelin samalla huomista reittiä.

Tästä kartasta näkyy yhdeksän tunnin päivämatka Ilkonsaaresta (kynän kärki), Kyläniemen kärjen, Lintusalon länsipuolen, Puumalan, Ummistonveden ja Vekaransalmen kautta tuonne ruudussa 219 olevaan Haukkasaareen (pieni saari Liistonsaaren itäpuolella).

Aamulla ankkurissa Haukkasaaressa. Tyhjillään olleen mökin edustalla.

Aamulla matka jatkui tuulisessa ja sumuisessa kelissä kohti Pihlajaveden eteläosia. Aiemmilta reissuilta tuttuja väyliä ohi Ahvionsaaren lossin suunnisti Tähti eteenpäin, ottaen aina välillä pieniä vapauksia oikomalla mutkia varsinaisen väylän ulkopuolella. Näin ajellen ja ilman suurempia välikohtauksia tuli Hotelli Punkaharjun tukeva laivalaituri iltapäivällä vastaan koneen tuntimittarin osoittaessa lukemaa 564h. Matkalla ei oltu yhden HT-veneen lisäksi kohdattu kuin kaksi troolarilaivuetta, toinen Utrasselällä ja toinen heti ajopäivän aluksi Tervorannanselällä.

Haukkasaaren ankkuripaikka plotterissa.

Oikoreitillä Pihlajavedellä, Hevossaaren ja Pietolansaaren välillä.

Kyseiset saaret tämän karttalehden oikeassa alalaidassa.

Ennen miehistön saapumista oli kipparilla tarjolla vielä muutama tunti ns. omaa aikaa. Sen puitteissa ehdin kiinnittämään taas kerran pakoputken yläpään läpän irronneen tasapainon sekä syventymään hetkiseksi aluksen huviakkujen sielunelämään. Huomioni oli jo hyvän aikaa kiinnittynyt siihen tosiasiaan, että pitkänkin ajopäivän jälkeen akuston jännite laskee jo parin tunnin sisällä moottorin sammuttamisesta 12,5 voltin kieppeille. Myöhään illalla, nukkumaan mennessä, se on usein enää 12,1 volttia ja aamulla ollaan helpostikin jo 11,8V lukemissa. Jos siis aurinko ei paista, eikä aurinkopaneeli korjaa tilannetta.

Kerrottakoon tähän väliin, että Wickströmin sammuttua ja 140 ampeerisen moottorilaturin poistuttua pelistä huviakusto pitää jääkaapin, kiertovesipumpun, invertterin, VHF-puhelimen, aluksen kaiken valaistuksen sekä ankkuroitaessa myös esimerkiksi ankkurivalon ja karttaplotterin (ankkurihälytys) toiminnassa. Myös käyttöveden ja harmaavesikaivon pumput pyörivät näiden akkujen virralla aivan kuten etukajuutan kiertovedellä lämpiävä termostaattiohjattu puhallinkin. Kaikenlaista sähkönkuluttajaa onkin siis kytkettynä akkuihin koko ajan vesillä oltaessa.

Otinkin nyt molemmat paapuurin puolen huviakut irti järjestelmästä - tyyrpuurin akut olin tarkastanut jo kesällä - ja mittasin niiden jännitteen. 200 Ah:n ja kolme vuotta sitten hankitun kuorma-auton akun jännite oli tuolloin "normaali" 12,7 volttia, mutta sitä paljon vanhemman Exiden 140Ah:n enää vain 10,86V. Arveluni tämän akun loppuunkulumisesta osui siis aivan oikeaan ja jätinkin sen siitä johtuen kytkemättä takaisin järjestelmään. Vaikka kennot olivat veden alla, lisäsin seuraavaksi suurempaan akkuun tislattua vettä. Sen jälkeen irroittelin vielä kaikki akkujen päällä kulkevat kaapelit toisistaan ja siistin ne kulkemaan järkevästi. Poistin samalla myös ylimääräisiä, nykyistä suurempaa akkukapasiteettia (tällä hetkellä 600Ah) varten asennettuja kaapeleita ja akkukenkiä, jottei mitään vaaratilanteita niiden kanssa pääsisi jatkossakaan syntymään.

Saatettuani nämä puuhat loppuun ilmestyi iloisien miehistön edustajien kasvoja Tähden ajohytin oviaukkoon. Kannoimme seuraavaksi heidän tavaransa laivan uumeniin ja aloitimme valmistautumisen Hotelli Punkaharjun juhlaillalliseen. Syyslomareissua juhlistaaksemme olimme nimittäin varanneet sieltä viime vuoden tapaan pöydän ja ajateleet viettää mukavan illan talon keittiön maittavista antimista nauttien.