Kahdenkymmenenviiden tunnin kotimatka osa 2/2.

Oraviin saavuttaessa meitä odotti siellä todella iloinen yllätys. Lappeenrantalainen ja meille tuttu s/s Unnukka oli nimittäin kiinnittyneenä lahden itäpuoliseen laivalaituriin. Aluksen omistajat suostuivat vielä siirtämään upeaa laivaansa muutaman metrin taaksepäin niin saimme sujautettua Tähden sen ja aivan laiturin etulaitaan ennen meitä kiinnityneen Armidan väliin. Pian olivatkin toisiin aluksiin tehtävät vierailukäynnit täydessä vauhdissa. Kuten tapoihin kuuluu, kaikki laivat tutkittiin niiden aikana huolellisesti ja loppuiltaa siivitettiin tietenkin vielä yhteisellä saunalla ja letunpaistolla.

S/s Unnukka, m/s Tähti ja m/s Armida Oravissa.

Aamulla kokoonnuttiin sitten unihiekan edelleenkin verestämin silmin lunastamaan illalla tehtyä lupausta. Unnukan halkoboksi oli nimittäin luvattu illan tiimellyksessä käydä porukalla täyttämässä viereisen Haponlahden kanavan laiturissa. Reilut neljä kuutiota kuivaa koivuhalkoa odottivat siellä kantajiaan. Niillä Unnukan kerrottiin pääsevän lomansa lopuksi helposti takaisin kotikulmilleen Lauritsalaan ja tarvittaessa vielä paljon pidemmällekin.

Kun viimeisetkin olivat saaneet aamupalansa syötyä ja reilua tuntia aiemmin lämpiämään laitettu höyrykattila oli saavuttanut riittävän höyrypaineen, soitimme sitten oravilaisten kuuluville komeat kolme lähtövisseliä ja läksimme matkaan. Eilisestä hitusen voimistunut lounaan puoleinen tuuli ei keikutellut vakaan oloista Unnukkaa juuri nimeksikään ajaessamme noin kuuden solmun vauhdilla kohti halostuslaituria. Höyrykone puhisi ja suhahteli rauhoittavasti ja konehuoneessa riitti mielenkiintoista katsottavaa ja ihmeteltävää koko mukaan päässeelle porukalle. Perille päästyämme kiinnittäydyimme kaikessa rauhassa tyyrpuurin puolelta tukevaan möljään, lankonki laitettiin paikoilleen ja ryhdyttiin kolmen laivan miehistöjen voimin hommiin. Noin tuntia myöhemmin hikinen urakka paketoitiin kahvittelemalla mitä parhaimmassa säässä Unnukan kannella.

Sen lisäksi, että minulle tämä minireissu oli elämäni ensimmäinen höyrylaivamatka, oli loppumatkan ajaksi tarjolla vieläkin parempaa herkkua. Sain lähtövalmisteluita Haponlahdessa tehtäessä nimittäin todella jännittävän pestin Unnukan kipparin penkille. Pian tämän komennuksen jälkeen alus jo pukattiin irti laiturista ja kone laitettiin käymään. Rauhallisesti Unnukka lähti lipumaan eteenpäin ja minä aloin kääntämään sitä paluumatkalle sekä kokeilemaan ketjuohjauksen tuntumaa. Paljoa en ollut tätä manööveriä vielä ehtinyt suorittaa, kun konehuoneeseen johtavasta puheputkesta kuului käsky. "Emme palaa Oraviin tulojälkiämme pitkin!" Paluumatka tehtäisiinkin satamamanöövereiden helpottamiseksi ja siis aivan perustellusti, kylän pohjoispuolisen reimariviidakon kautta. Siis juuri sen saman, jonka ajoimme eilen peräkanaa Armidan kanssa! Pahoitellen puheputkeen aluksen turhaa mutkittelua, oikaisin sen takaisin alkuperäiseen kulkusuuntaansa ja kysyin seuraavaksi omistajien lupaa soittaa oikeaoppiset lähtövihellykset. Kun lupa oli saatu ja homma suoritettu sekä tulevaa reittiä vielä syynätty kartasta, oli aika jatkaa Unnukan olemuksen tunnustelua.

Vaikka vauhtia pian lisättiin olivat aluksen liikkeet hyvin verkkaiset. Rauhoittavan tahdikas veden purskahtelu paapuurin kyljestä ja höyrykoneen suhina jäivät siitä päällimmäisenä mieleen. Lämpimän koneen voiteluöljyn ajoittain komentosillallekin asti kulkeutunut tuoksu, oli myös kuin tuulahdus entisajoilta, vaikken niitä ikäni puolesta olekaan saanut kokea. Herkkä ja todella tarkka ohjaus olivat myös yksi mieleen painunut yksityiskohta. Rauhallinen ja aivan pieni ohjauskettinkien kiristys aina alkuun ja sitten vain pieni kääntöliike, saivat aluksen kulkemaan piirun tarkasti juuri haluttuun suuntaan. Peräsin pysyi myös kuuliaisesti sille asetetussa asennossa.

Unnukan miehistö luonnolisesti seurasi koko ajan matkan edistymistä ja reittivalintojani, kuten varustajan toki tällaisissa tilanteissa kuuluukin. Punaisten ja vihreiden reimojen vilistäessä puolituntisen ajon jälkeen aluksen molemmin puolin olikin syytä olla tarkkana. Etenkin vastaantulevien osalta.

Aivan liian lyhyeltä tuntuneen ajan jälkeen alkoivat Oravin laiturit kuitenkin jälleen siintää saarien ja niemien takaa. Kysyin tässä vaiheessa kohteliaasti, halusivatko omistajat hoitaa rantautumisen itse, mutta sain kuitenkin ilokseni luvan jatkaa tähän asti hyvin mennyttä kipparointiani loppuun asti.

Noin kolmekymmentä metriä ennen laituriin tuloa laitettiin kone kokonaan vapaalle. Jo sitä ennen oli satamaan saapumisen merkiksi soitettu höyrypilliä ja laitettu kone käymään hitaampaa eteenpäin. Laiturin päässä oleva ja poijulla merkitty kivi aiheutti sen, että jouduimme ajamaan möljään hiukan jyrkemmässä kulmassa, kuin alunperin olin ajatellut. Se ei kuitenkaan tuottanut minkäänlaista ongelmaa vaan Unnukka kääntyi jopa ilman potkurivirtaa kuuliaisesti oikealle kurssille. Sitten vielä muutamaa metriä ennen rantaan tuloa pieni laiturin myötäinen oikaisu ja lyhyt koneen taaksepäin käyttö. Ja niin vain olin saanut kipparoida elämäni ensimmäistä, mutten toivottavasti viimeistä, kertaa oikeaa höyrylaivaa!



Näissä hyvin iloisissa tunnelmissa jatkoimme rantabaarin terassilla lounastamisen jälkeen Tähtimiehistön kanssa omaa matkaamme. Pitäen vauhdin noin seitsemän solmun kieppeillä saavuimme pian Savonlinnaan. Kyrönsalmi jätettiin tällä kertaa meidän osaltamme rauhaan, sillä päätimme vain kaataa maston ja hurauttaa itsemme suoraan 4,5 metrin alituskorkeuden lupaavan Laitaatsillan rautatiesillan ali Pihlajaveden puolelle.

Siitä matka jatkui muutaman rantautumisyrityksen jälkeen yhtäkyytiä aina Puumalan lähettyville Kylmäsaareen asti (495h). Noilla yrityksillä viittaan siihen, että paria paikkaa katsoimme sillä silmällä, mutta kun kello oli jo tässä vaiheessa sen verran paljon, emme viitsineet mennä häiritsemään niissä jo nukkumassa olleiden toisten venekuntien yöunia. Pitkän ja hikisen päivän jälkeen halusimme nimittäin vielä itse saunoa ja antaa laivakoiramme aivan vapaasti ulkoilla yöpaikaksi valikoidussa saaressa. Niihin tyhjä Kylmäsaari tarjosi paremmat olosuhteet.

M/s Olli perässänsä m/s Heinävesi ja m/s Eero.

M/s Jermac. 

M/s Hanhi. 

M/s Helga. Nämä kaikki alukset tulivat meitä vastaan Savonlinnan ja Puumalan välillä.

Laivakoira ihailemassa Kylmäsaaren kuuta.

Kun seuraava aamu sitten koitti, oli edessä pari pientä juttua. Edellispäivän aikana olin nimittäin huomannut pilssiveden pinnan hiukan nouseen. Tuumin asiaa ja tutkin pilssiä taskulampulla. Pari syytä tähän asiaan löytyikin pian. Toinen oli pohjakaivon toisen venttiilin tiivisteen aivan pieni vuoto, joka korjaantui juuruksen mutteria kiristämällä. Toinen ja vakavampi oli jäähdytysveden ulostuloputken pään vuoto, joka päästi vettä myös sisällepäin. Konehuoneen sisäseinää pitkin valuva pieni vesinoro oli kuitenkin onneksi helposti havaittavissa, joten eipä aikaakaan niin olin irroitellut moottorin päällä laipiossa kulkevan poistoputken kokonaan. Tähdeltä löytyvistä putkitarvikkeista rakentelin seuraavaksi kylkeen uuden messinkisen läpiviennin, jonka liimasin ja kiristin tiukasti paikoilleen.

104-vuotiaan Tähden eturauhasvaivat on nyt poistettu ja komea jäähdytysvesikaari lentää taas iloisesti ulos aluksen kyljestä.

Tämän remontin jälkeen hoidin vielä korsteenin sisällä kulkevan pakoputken yläpäässä olevan ja konetta vesisateelta suojaavan läpän uudelleenkiinnityksen. Se oli nimittäin lennähtänyt jo pari päivää aikaisemmin Suvasvedellä kokonaan pois paikoiltaan. Juuri, kun tämä homma oli valmistunut alkoi Kylmäsaaren rantaan puhaltaa erittäin navakka pohjoispuhuri, joka aivan väkisin halusi irroittaa meidät sekä laiturin rannasta. Kiireen vilkkaa laitettiinkin Tähti tämän takia kulkukannalle ja suunnattiin kohti Puumalaa.

Ja nyt on läppävikakin hoidettu päiväkirurgisin toimenpitein.

Kylmäsaaren laituri meinasi äkillisen myräkän tullessa lähteä mukaamme.

Puumalassa suoritettiin vain pikainen bunkraus ja vesivarantojen täydennys. M/s Hans ja m/s Rapid olivat siellä myös, joista ensimmäisen miehistöä morjestettiin Tähden kannelta käsin lyhyesti, ennen kuin taivallusta taas jatkettiin. Hätinvirta sekä Kutveleen avokanava ja kaikki muutkin "kohteet" ohitettiin myös kovaa kyytiä, sillä illaksi oli vielä ajatus ehtiä perille Joutsenoon. Loppumatkan ajaksi nostettiin vauhtia vielä entisestäänkin, sillä perän takaa oikealta takaviistosta tulleen aallokon keinuttelu tuntui silloin vähän vaimenevan.

Hämärä kuva, jossa aivan oikeanpuolimmaisena m/s Rapid.

M/s Hans.

Keikuttelua Suur-Saimaalla Koirasaarenselällä.

Viimein illalla noin kello seitseman aikoihin kahdenkymmenen viiden ajotunnin ja kolmen vuorokauden paluumatka Suur-Saimaalle saatiin päätökseen (500,5h). Tähti oli saanut luvan majailla Joutsenossa Likosenlahdella seuraavalla viikolla järjestettävään Vanhojen laivojen regattaan asti ja olla myös niiden ajan täällä ystävälaivansa m/s Turson kyljessä. Kummankaan laivan kipparit eivät regattaan työkiireiltään nimittäin ehtisi, mutta pääsivätpähän ainakin miehistöt näin kokemaan laivakansan tapaamisen ilot myös tänä kesänä!

Imatralaisen Veneveistämö Uuden Aallon valmistama Dolphin 40 Joutsenon Likosenlahdessa.

M/s White Cat II ja m/s Mississippi samassa satamassa.

M/s Ansa.

Aina on pientä remonttia.. Ei ehkä kaikkein kaunein kuva tähän loppuun, mutta eipähän ainakaan kenellekään tule harhakuvitelmia laivaharrastuksen auvoisuudesta. Tässä on nimittäin käynnissä Likosenlahdessa tapahtunut yöllinen hiuspinnin poistotyö septipumpusta.