Keulakajuutan hylly ja pari muutakin juttua.

Keväällä tehdyn takahytin rakennusurakan viimeistelyhommat jäivät kesälomareissumme ajaksi tauolle. Vaikka tapanani on ollut laivalla ollessa puuhailla koko ajan kaikenlaista, tuntui tämä oikealta ratkaisulta ajatellen esimerkiksi muun miehistön viihtyvyyttä. Remonttitarvikkeiden ja työkalujen mukana kuljettaminen, niiden jatkuva levittäminen ja kasaaminen sekä kannella alituiseen laulava sirkkeli sahanpuruineen ei vain tuntunut olevan linjassa menneen kesän lomasuunnitelmiemme kanssa. Niinpä teinkin kesän aikana vain ns. pakolliset askareet ja muun ajan käytin esimerkiksi matkakohteisiin tutustumiseen, tulevien päivien reittien suunniteluun, toisten veneilijöiden kanssa jutusteluun ja ihan vain miehistömme kesken lomailuun.

Tästä edellä kerrotusta johtuen olisi tulevan syksyn mittaan luonnollisesti käytävä askaroimassa Tähdellä vielä useampaan otteeseen. Syyskuun alkupuolella ensimmäinen näistä reissuista olikin sitten edessä. Vesisateisena sunnuntaipäivänä autoilin Niskalammille pääkoppa pullollaan suunnitelmia eri työkohteista. Ainakin ahterihytin ovenpielet pitäisi rakentaa, listoja pitäisi laittaa, pintakäsittelyjä tehdä jne. Karu totuus kuitenkin paljastui pian, kun mikään ei tuntunut taas sujuvan. Jo mainittu vesisade esti osan töistä, jotka olisivat vaatineet esityöstöä laiturilla.

Sommittelua.

Pienen pähkäilyn jälkeen päätin panostaa ensialkuun etuhytin vaatekaapin tekemiseen. Vaikka olen tätäkin ajatusta pyöritellyt päässä jo pari vuotta, niin monta monituista tuntia suunnittelin sitä. Aina tuntui joku olevan huonosti. Liian suuri, liian pieni, kehnon ja tilaan sopimattoman näköinen ja niin edelleen. Lopulta koko päivän asian kanssa painiskeltuani sain illalla kaapin rungon pystyyn ja pääsin kiinnittämään paneeleita. Kaikki vaikutti siis kuitenkin päättyvän lopulta onnelliseen lopputulokseen.

Seuraavana aamuna kahvit keitettyäni menin oikein kuppi kädessä katsomaan illalla nikkaroimaani kehikkoa ja ajattelin ikäänkuin nauttia työni hedelmistä. Rehellisesti sanottuna kaappi näytti nyt kuitenkin aivan liian lyhyeltä. Jotenkin sen pääty ei vain ollut linjassa sillalle johtavien portaiden ja muiden jo olemassa olevien rakenteiden kanssa. En osaa edelleenkään sanoa, mikä illalla oli mennyt vikaan. Ehkä vain katselin kaappia tällä kertaa eri kulmasta kuin eilen..

No onneksi vesisade oli sentään lakannut ja pääsin hetkiseksi ulos laiturille puhaltamaan enimpiä höyryjä. Päätin siellä kävellessäni myös jatkaa eteenpäin tätä epätoivoiselta tuntuvaa yritystä ja kiinnittää vielä muutaman paneelin lisää, jos onnettomuuden saisi sillä tavoin korjattua. Mutta ei niin ei! Kaapin ulkonäkö ei silläkään toimenpiteellä muuttunut yhtään parempaan suuntaan. Ei siis auttanut muu, kuin alkaa miettimään muita pelastustoimenpiteitä.

Ensimmäinen vaihtoehto oli tietenkin koko rakennelman purkaminen ja uudelleen rakentaminen, mutta kun se ei suuremmin huvittanut niin keksin, että laittamalla kaapin päätyyn kakkoskolmosen eli 50x75 mm lankun saan jatkettua sitä vähän ja paksu lankku näyttäisi muutenkin aivan kuin jonkinlaiselta listalta. Tämän ratkaisun toteutus vaati sitten tietenkin poikkeamista puutavaraostoksille paikalliseen K-Rautaan..

Kaiken tämän sähellyksen jälkeen kellon ehdittyä jo hyvän matkaa iltapäivän puolelle oli kaappi kuitenkin lopulta valmis. Myönnettäköön kuitenkin, että jonkinlaisen epäilyksen siemenen operaatio jätti mieleen itämään. Tällä tarkoitan sitä, että pitää vielä jatkossa katsoa, miltä rakennelma alkaa omaan silmään näytämään.

Tilanne aamulla, kun kaiken piti olla hyvin..

Etukajuutan kaappi "valmiina". Sen yläosa ja jo olemassa ollut vanerointi täytyy vielä jossakin vaiheessa liittää saumattomaksi ja yhtenäisen näköiseksi kokonaisuudeksi. Jos vain rakennelma muuten jää pysyväksi.

Seuraavaksi rantaan ilmestyi m/s Nils -aluksen kippari Herra Tiilikainen, jonka kanssa olimme sopineet tekevämme hiukan kauppoja. Kohteena olivat kohdallamme oleva rantavaja sekä laituri, jossa Tähti sai jo keväällä olla kiinnittyneenä. Halusimme Tähtivarustamon piirissä tehdä tällaisen peliliikkeen varmistaaksemme aluksellemme jatkossakin hyvän ja talvella lähes jäättömän kotisataman. Ja onneksi Herra Tiilikainen suostui tarjoukseemme. Nyt onkin Tähdellä aivan virallisesti oma laituripaikka Niskalammilla.

Kun tukku seteleitä oli vaihtanut laiturikauppojen myötä omistajaa ja kaupantekijäiskahvit juotu, alkoi seuraavaksi siivous- ja järjestelyurakka. Nimittäin kohta alkaisi koko kaksi yötä ja kolme päivää kestävän visiitin mukavin vaihe. Pari vuotta Laimin kipparin kanssa suunniteltu illanvietto Satamosaaressa tapahtuisi nimittäin tänään. Ohjelmaa tuskin kannattaa tarkemmin selvittää, mutta voin kyllä sanoa, että mukavaa oli!

Myös imatralainen m/s Emma oli Satamossa.

Tähdellä tehty reissu kesti seuraavaan aamupäivään saakka, jonka jälkeen kotisatamaan palattuamme paneuduin taas remontoinnin antoisaan maailmaan. Musta pilvi hommien päällä näytti kuitenkin pysyneen paikallaan, sillä seuraavaksi huomasin, että olin unohtanut ajatuksissani ostaa pyökin väristä petsilakkaa. Olemassaolevia aineksia sekoittaen sain kuitenkin jollakin tavalla hoidettua ahterihytin ja wc:n seinien ja katon vanerien petsauksen.

Seuraavaksi siirryin ulkohommiin ja tyhjensin perän vesisäiliön pohjalle kertyneestä sadevedestä sillä sekin olisi vielä maalattava kertaalleen alkuperäisen maalin veteen aiheuttamien hajuhaittojen takia. Tyhjennys itsessään kävi kätevästi aukaisemalla vain venttiilit pohjakaivon suuntaan. Mutta tällä kertaa säiliön vesi ei halunnutkaan mennä edelliskerran tavoin Saimaaseen vaan wc-pönttöön, joka täyttyi tietenkin ääriään myöten. Perän vesisäiliön vedenkorkeus oli siis pönttöä korkeammalla. No lopputuloksen arvaatte.

Vettä keulakajuutan paneeleiden pinnalla.

Säiliö oli nyt kuitenkin saatu tyhjäksi, joten pyyhin sitä vielä räteillä ja laitoin sen jälkeen lämpöpuhaltimen hoitamaan loppukuivatuksen. Puuhattuani välillä muuta palasin pari tuntia myöhemmin asiaan. Otin hiomapaperin ja ajattelin karhentaa epoksipinnalle keväällä jääneen osan ennen maalausta. Mutta mutta, mitäs tapahtuikaan? Hiomapaperi ei kaikissa kohdissa tuntunut oikein luistavan kunnolla. Aivan kuin pinta olisi jotenkin nahkea? Lähemmissä tutkimuksissa sainkin huomata epoksin todellakin olevan joiltakin osin vielä pehmeää. Eli kolmen kuukauden jälkeenkään se ei ollut läpeensä kovettunut, vaikka pinta keväällä olikin tuntunut siltä.

Syy tähän lienee se, että emme merelle lähtiessämme ehtineet antaa viimeisen epoksikerroksen kuivaa paria päivää enempää. Jos muistatte, niin säiliöhän vuoti ensimmäisellä kerralla ja minun oli tästä johtuen tehtävä sen pohjaan vielä kolmas ja todella paksu epoksikerros kiireesti ennen lähtöämme. Kanavaan muutamia päiviä tätä myöhemmin ajaessamme oli säiliössä sitten jo reilusti vettä aivan kuten koko merelläolomme ajan. Tästä johtuen epoksointi ei siis ollut vieläkään kokonaan kuivaa eikä sitä näin ollen voisi maalatakaan. Onni tässä onnettomuudessa on tietenkin se, että minkäänlaista vuotoa tämä tapaus ei koko kesänä onneksi aiheuttanut.

Siinäkään ei vielä ollut kaikki, sillä.. Imatralle tulopäivänä olin myös huomannut Tähden paapuurin puoleisen keulatäkin vuotavan jostakin kohtaa. Rankkasade sai nimittäin vesinorot juoksemaan keulakajuutan sisäpanelointia pitkin. Etsinkin tästä syystä kannelta vuotokohtaa, jonka kuvittelen paikallistuneen aivan reelingin viereen. Hätäratkaisuksi paikkasin kohdan silikonilla, mutta tämähän tarkoittaa tietenkin sitä, että tänä syksynä tai viimeistään ensi keväänä on ryhdyttävä myös hitsaushommiin.

Sen lisäksi, että vuodon paikallistamiseen ja paikkaukseen vierähti muihin hommiin etukäteen korvamerkittyä aikaa, estäisi se myös hytin kattoon tälle syksylle suunnitellun uretaanieristeen laiton. Ennen vuotopaikan lopullista varmistumista ja korjausta, kun ei kannata uretaania paljoa ruiskutella. Se olisi paneelin ja täkin välissä vain haittaamassa hitsaustöitä. Toinen pointti on myös se, että uretaania laittaessa teräsrakenteen pitäisi luonnollisesti olla aivan kuiva, jota se ei nyt tietenkään ollut.

Lähtiäisiksi virittelin vielä kesän mittaan kaarelle taipuneen wc:n oven liimupuristimien avulla taivutuspenkkiin. Se saisi nyt oieta täällä kaikessa rauhassa seuraavaan visiittimme asti. Jo alkukesästä kipuilin tämänkin asian kanssa huomatessani seinissä ja ovissä paneloinnin alla käytettyjen 12 mm:n havuvanerivanerilevyjen kaareutuvan oven alalaidasta huolestuttavasti. Suosittelisinkin tästä johtuen tällaisiin, ilman varsinaista runkoa, tehtäviin rakenteisiin vähintään 15 mm:n vanerin käyttöä.

Tästä varsin vastusrikkaasta reissusta Tähdelle, ei loppukommenttina voi oikein sanoa mitään muuta kuin.. Kai näitäkin sitten pitää olla! Ehkä siihen voi vielä lisätä mainoslauseenomaisesti jatkon, että tervetuloa kaikki laivaharrastuksen pariin!