M/s Tähti

Blogi vuonna 1913 Izhoran telakalla Pietarissa rakennetusta m/s Tähti -laivasta. Sen matkoista, kunnostuksista, varustelusta ja kaikesta muustakin laivaharrastukseen liittyvästä. Paljon tarinoidaan myös alusta edelleen liikuttavasta vuosimallin 1960 Wickström -laivamoottorista.

lauantai 28. marraskuuta 2015

Päijänteen telakka

›
Taannoin eräänä syksyisenä perjantai-iltapäivänä toteutimme vihdoinkin jo keväästä asti suunnitellun Tähtivierailun Päijänteen Telakall...
perjantai 20. marraskuuta 2015

Wickströmin kunnostus etenee lopultakin

›
Pihamme pressuhallissa majaileva varaosiksi hankittu vuoden 1960 Wickström DE-R, 100-130hv -merimoottori on saanut vuoden päivät olla varsin...
maanantai 16. marraskuuta 2015

Imatran satamaan

›
Heräilimme edellispäivän koettelemusten jälkeen seuraavana aamuna kaikessa rauhassa. Tämän johdosta jo aamupalaa syödessämme saimme kuulla...
torstai 12. marraskuuta 2015

Hietasaari.. ei kun Ruuhonsaaret

›
Puumalaan saavuttiin illalla kello kuuden aikoihin. Tarkoitus ei ollut jäädä vielä tännekään yöksi, mutta septi oli kuitenkin aikomus tyhjen...
sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Sulkava

›
Seuraavana aamupäivänä ollessamme jo matkalla kohti uusia seikkailuita iloitsin vielä suuresti Kylmäsaaren upeasta auringonnoususta, ...
‹
›
Etusivu
Näytä internetversio
Sisällön tarjoaa Blogger.