Tähti-laivalla Tallinnaan

Yli viikon kestäneen makaamisen jälkeen jatkoimme vihdoinkin matkaa Loviisan Tullisillan laiturista. Ensimmäinen siirtymä ei tosin ollut kovin pitkä sillä olimme vihdoinkin saaneet sovittua treffit merenpuolella purjehtivan tuttavapariskuntamme kanssa läheisen Svartholman linnoituksen laituriin. Vuosia sitä olikin suunniteltu, mutta tosiaan vasta nyt saimme molempien venekuntien aikataulut soviteltua kohdilleen. Iltaa vietettiin laituriin kiinnittymisen jälkeen rannalla tulipaikalla grillaillen ja tietenkin Tähdellä saunoen. Hauskaa tietenkin oli ja kello taisi lähennellä jo aamuviittä kömpiessämme vihdoinkin yöpuulle kukin tahoillemme.

Seuraavana aamupäivänä lähdimme sitten oikeasti matkaan. Varovainen suunnitelma oli, että ajaisimme samaa kyytiä suoraan Viron puolelle, mutta huomattuamme, että kaikkien miehistön jäsenten passit olivat kotona, tyssäsi se aie heti alkuunsa. Varasuunnitelma laadittiin kuitenkin samantien ja niinpä ajoimme Porvoon länsipuolelle Kalkkirannan kioskin laituriin odottelemaan pelastusoperaatioon pakotetun sukulaismiehen saapumista. Hän oli nimittäin lupautunut ystävällisesti tuomaan kotoamme sinne unohtuneet passit, jotta pääsisimme jatkamaan matkaamme.

Sumuinen kuva Svartholma-Kalkkiranta siirtymällämme ohittamastamme purjeveneestä. Se seikkaili vartin verran edessämme väylän laidalta toiselle ennen kuin Herra Wickström hoiti tilanteen kiihdyttämällä vauhtimme kahdeksaan solmuun.

Kalkkiranta.

Tähti piti siirtää Kalkkirannan pysähdyksen aikana toiselle puolelle laituria paikalle ilmaantuneen huoltolautan takia.

Matkustusasiakirjat saatuamme purjehdimme vielä ennen iltaa vuosien takaa tutun Pirttisaaren rantaan. Ja aivan kuten olin odottanutkin, kaikki laituripaikat olivat siellä jo täynnä. Pyörähdimme ympäri niillä sijoillamme ja palasimme ankkuriin tuloväylän eteläpuoliselle matalikolle, jonne oli meitä ennen parkeerannut jo yksi purjevene.

Pirttisaaren ankkuripaikka. 

Täysikuu Pirttisaaressa.

Yö siellä meni pystyn kokkamme peltejä hakkaavan ankkuriketjun kolinaa kuunnelleen. Hentoinen 3 m/s tuuli kun sattui juuri sopivasti heiluttelemaan Tähteä, jotta se ei pysynyt paikoillaan eikä toisaalta kuitenkaan jaksanut kiristää ankkuritouvia kireälle. Hermostuin tähän ryminään lopulta puoli kuuden aikoihin, kun en millään saanut enää uudelleen unenpäästä kiinni. Puoltatuntia myöhemmin olinkin jo käyttänyt laivakoiran tarpeillaan rannassa ja istuimme hänen kanssaan kahdestaan aamupalalla. Kello 06.25 laitoin sitten koneen käyntiin ja suuntasin suorinta tietä kohti Viroa.

Kompassisuunta kohti Pranglia.

Keikkuu kiikkuu..

Säätiedotus oli luvannut tälle päivää heikkoa neljän-viiden metrin luoteistuulta ja ennuste näytti kerrankin pitävän paikkaansa. Hyvää seitsemän solmun vauhtia painelimmekin aina Suomenlahden keskivälin paikkeille ennen kuin aallokko kääntyi enemmän läntiseksi - jopa luoteiseksi. Suoraan kylkeen tulleet, mutta kuitenkin reilusti alle metrin korkuiset aallot heiluttivat Tähteä sen verran voimakkaksti, että päätin seuraavaksi ajaa reilun siivun kohti kaakkoa ja kääntää sitten kokan vastatuuleen, jottei Viipurin edustalla sattunut tavaroiden lentely pääsisi toistumaan. Tästä huolimatta keittiön ruokatarvikekaapin sisältö halusi kuitenkin hypätä lattialle jonkin isomman heilautuksen myötä. Kaapin ovien lukitukseen käytetyn hiusrenksun löysimme myöhemmin lattialta katkenneena.

Mahdollisimman nopean Suomenlahden ylityksen avuksi tein plotteriimme tuollaisen reittiviivan, jota emme aallokon takia kuitenkaan voineet noudattaa. Pinkki kertoo todellisen reittimme. Kuvan mittakaavan näette sen oikeasta alalaidasta.

Ainakin tunnin verran jatkui matka-aikamme tämän mutkittelin seurauksena. Perille ensimmäiseksi Viron puoleiseksi satamapaikaksi valittuun ja meille suositeltuun Prangliin pääsimme kuitenkin turvallisesti reilun kuuden tunnin ajelun päätteksi klo 13.00. Satama-altaaseen ajettuamme vaikutti se sen verran täydeltä, että katsoimme parhaimmaksi pyöräyttää Tähden ensialkuun pysäköintikieltomerkillä varustettuun yhteysvenelaituriin ja käydä kyselemässä satamakapteenin mielipidettä laituripaikasta. Sainkin hänen +372 5625 8053 (olisiko nimi ollut Mihkel) numeron yhteysaluksen miehistöltä ja varttitunnin päästä kaikki olikin jo kohdaltamme selvää. Saimme Tähdelle paikan vanhan puisen silakkatroolarin kyljestä, joka ei kuulema olisi liikkumassa minnekään ainakaan lähiaikoina.

Laiturilla törmäsimme yllättäen myös jo muutama viikko takaperin edellisellä Svartholman vierailullamme kohtaamaamme suomalaiseen purjevenemiehistöön. Aluksen ystävällisen kapteenin opastuksen avulla löysimme tiemme pian myös saaren pieneen kauppaan ja saimme muutenkin ohjeistusta Branglin systeemeistä. Iltapäivä menikin sitten ympäristöä katsellen ja esimerkiksi vanhaa autokantaa ihastellen. Elävää merihenkistä musiikkiakin kuultiin pienen juhlaseurueen saapuessa laivalla satamaan ja lähtiessä sen jälkeen kuorma-auton lavalla musikantit mukanaan jatkamaan iltaa jonnekin. Mitään sen enempää kerrottavaa rannan tapahtumista ei kuitenkaan oikeastaan ole.

Pranglin satamamakasiini.

Mainittakoon kuitenkin vielä, että pääasiassa suomalaisista koostuva asiakaskunnalta yhdestä yöstä ja sähköstä veloitettiin alukseen koosta tai laituriin kiinnitystavasta riippumatta 12€:n yöhinta. Satamassa on myös oma langaton verkko, joka auttoi ainakin meitä kovasti mm. sääennusteiden selvittelyssä. Sekin selvisi kysymällä, että laiturille tuleva vesi on juomakelpoista ja peräisin saaren omasta porakaivosta. Voin myös ilomielin todeta, että Prangliin kannattaa kyllä ehdottomasti tutustua täälläpäin liikkuessa, ja varsinkin rauhaisaa menneiden aikojen saaristulaistunnelmaa kaipaavalle se on erittäin suositeltava vierailukohde.

Paloauto uutuuttaan kiiltävän paloaseman pihamaalla. 

Kauppa.

Seuraavana aamuna pidimme tuulta (6-7 m/s pohjoisesta) satamassa aina iltapäivän puolelle saakka. Noin kello kolmentoista aikoihin laitoimme kuitenkin potkurin taas pyörimään tarkoituksena suunnata seuraavaksi Tallinnaan. Tässä vaiheessa tuulimittari näytti enää 3,8 m/s luoteesta. Alkuperäinen aikomuksemme mennä suoraan kaupungin keskustan Old City Marinaan muuttui myös aamupäivän aikana hiukan, sillä ajattelimme, että olisi mukavaa nähdä Tallinnaa muultakin kantilta kuin vain keskustasta. Kuultuamme myös etukäteen juoruja keskustan todennäköisesti hyvin ruuhkaisten laituripaikkojen jopa yli 50€:n yöhinnasta alkoi kaupungin koilispuolinen Piritan satama tuntua yhä houkuttelevammalta vaihtoehdolta.

Pirita.

Niin ajoimmekin kolmetuntisen siirtymän päätteksi suoraan Piritaan, jossa kiinnitimme Tähden erään oikeanpuoleisen satama-altaan pistolaiturin päätyyn. Minä riensin tämän jälkeen satamakonttoriin kyselemään olisiko paikkojen valinnassa jotakin säännöstöä tai hintaeroa. Kun selvisi ettei ollut (hinta Tähden kokoiselta alukselta 32€/yö), siirryimme vielä toiselle puolelle T-mallisen aallonmurtajan suojaan Lili (joka on muuten myynnissä Nettiveneessä) nimisen aluksen kaveriksi. Sieltä näkyisivät hyvin Tallinnnanlahden vilkas laivaliikenne sekä kauniit auringonlaskut ja olisimme myös hyvin suojassa tuulilta.

Illanpäälle navigoimme itsemme vielä kauppaan ja kävimme tietenkin saunassa ja osa porukkaa jopa uimassa. Minun piti myös yöllä toisten mentyä nukkumaan aukaista jo toiseen kertaan epäkuntoon mennyt käyttövesipumppumme. Perän vesisäiliöömme tippuneet roskat nimittäin menevät veden mukana pumpun painekytkimeen aiheuttaen sen, että hanan ollessa kiinni pumppu hyrähtää hetkiseksi käyntiin aina kymmenen sekunnin välein. Puhdistuksen lisäksi tein tällä kertaa myös peliliikkeen irroittamalla wc:n oman erillisen vesipumpun edessä olevan suodattimen ja asentamalla sen käyttövesipumpulle. Vaikka wc:n pumpulle joku roska meriveden mukana menisikin ei siellä kuitenkaan ole herkkää painekytkintä, joten vikaherkkyys ainakin laski tämän tempun myötä.

Piritan luostari.

Seuraavana aamuna heräilimme kaikessa rauhassa. Siivosimme ja järjestelimme kesäkotiamme koko miehistöllä ennen kuin lähdimme katselemaan läheistä Piritan luostaria. Sen syntyvaiheet ajoittuvat jo 1400-luvun alkuun. Uimaranta käytiin myös tarkistamassa etukäteen pariksi seuraavaksi päiväksi luvattujen helteiden varalta. Tämän jälkeen elvyttiin hetki ennen kuin lähdettiin päivän varsinaiseen elämyskohteeseen. Se oli Lennusadamassa eli Lentosatamassa sijaitseva Viron merimuseo ja varsinkin siellä majaansa pitävät Sukellusvene Lembit ja Höyryjäänmurtaja Suur Töll.

Viron Toisen maailmansodan aikaisista kahdesta sukellusveneestä Kalevista ja Lembitistä ei ole jäljellä kuin jälkimmäinen. Ensimmäinen kun katosi 29. lokakuuta alkaneella partiomatkallaan jo vuonna 1941. Vuonna 1937 valmistunut Lembit sen sijaan on päässyt arvoiselleen paikalle museon sisätiloihin. Se hinattiin sinne vuonna 2011, jolloin se oli maailman vanhin edelleen vedessä ollut sukellusvene.

Hurjan kokoisen aluksen 59,5 x 7,5 m / 665 tn (pinnalla), 853 tn (sukelluksissa) siirtäminen näyttelyhalliin on varmasti ollut melkoinen urakka. Suomalaisessa sukellusvene Vesikossa vierailleena huomio todellakin kiinnittyy aluksen kokoon. Toisaalta kahdeksan torpeedon ja kahdenkymmenen merimiinan kuljettamiseen ei aivan pieni vene pystyisikään.

Miinakuilu alhaaltapäin kuvattuna.

Radio-ohjattavat vedessä olevat pienoimallilaivat ja monet muut kohteet koluttiin läpi vielä ennen kuin tajuttiin museon sulkemisajan olevan käsillä jo reilun tunnin päästä. Siitä johtuen riensimme seuraavaksi pikapikaa museon takapihalle tutkimaan todella masiivista Höyryjäänmurtaja Suur Tölliä. Pientä harmistusta oli tässä vaiheessa havaittavissa porukassamme, nimittäin aluksen katsastaminen on ollut miehistömme haaveena jo useamman vuoden ajan ja nyt siihen olisi käytettävissä vain rajallisesti aikaa..

Joka tapauksessa aloitimme kierroksen kansilta. Muun muassa keulakannen valtava - yllätys yllätys -sähkökäyttöinen!! ankkuripeli katsastettiin tarkkaan ennen kuin painuttiin kansien alle. Tummalla puulla kauniisti sisustettuja hyttejä ihasteltiin ja mieleen jäi eritoten konemestarien 1-4 eri kokoiset majat. Vaikkei muutkaan asuneet ahtaudessa, niin ensimmäisellä oli asumuksessaan peräti kaksi huonetta. Luonnollista on tietenkin, että kapteenin hytti oli vielä aivan oma lukunsa erillisine työ-, makuu- ja kylpyhuoneineen sekä vessoineen.

Vierailun huikeinta antia tarjosi kuitenkin laivan konehuone sekä sen kolme (kaksi perässä ja yksi keulassa) valtavaa trippelihöyrykonetta sekä kuusi höyrykattilaa. Vaikea on oikeastaan tarkemmin kuvailla tunnetta, kun pääsee henkilökohtaisesti tutustumaan vuonna 1914 Vulcan-Verken telakalla Stettinissä Saksassa rakennetun alunperin nimeä Tsar Mihail Feodorovitš kantaneen aluksen sisuskaluihin. Konehuoneessa liikkuessa olisi oikeastaan tehnyt mieli kuvata kaikki mahdollinen ja hipaista omin käsin jokaiseen nippeliin ja nappeliin. Aikaa tähän kaikkeen olisi luonnollisesti voinut käyttää tuntikaupalla.

Suur Töllillä on myös suomalaista historiaa, sillä maaliskuussa 1918 se kaapattiin Kapteeni Theodor Segersvenin sekä suomalaisten opiskelijoiden ja suojeluskuntalaisten toimesta jostakin Suomenlinnan-Harmajan majakan seutuvilta saksalaisten miehittämään Tallinnaan. Tuolloin nimellä Volynets Helsingissä liikkunut alus oli tullut saksalaisten ja venäläisten keskenään tekemän Brest-Litovskin rauhansopimuksen mukaisesti avustamaan venäläisiä aluksia pois jään saartamasta pääkaupungistamme. Tässä puhutaan siis juuri samasta ajankohdasta jolloin Tähtikin jäi Suomeen.

Kuukautta myöhemmin huhtikuun lopussa jäänmurtaja sai nimekseen Wäinämöinen ja pian sen jälkeen se siirrettiin Suomen merenkulkuhallituksen alaisuuteen. Monelaista sanaharkkaa virkamiesten ja lehdistön kesken käytiin ennen kuin vihdoinkin vuonna 1922 muidenkin laivapalautusten yhteydessä Wäinämöisen asia saatiin ratkeamaan ja alus palautettiin Viroon. Tässä vaiheessa se sai nimekseen Suur Töll Saarenmaan muinaisen jättiläisen mukaan.

Kun merimuseo oli koluttu läpi ainakin puolet miehistöstämme oli sitä mieltä, että tännekin olisi palattava vielä uudemman kerran. Ovien sulkeutuessa takanamme ei kuitenkaan ollut muuta mahdollisuutta kuin lähteä etsimään illaksi muuta puuhaa. Sitä löytyikin puolituntisen kävelyn jälkeen, kun löysimme läheltä - nykyään ilmeisesti kovinkin trendikästä - Kalamajaa mukavan ravintolan, jossa nautittiin pieni iltapala ennen Tähdelle paluuta.

Seuraavana päivänä minulla olikin edessä työmatka Suomeen. Olimme nimittäin päättäneet jatkaa vielä muutaman päivän veneilyä Viron puolella, kun kerran täällä oltiin. Tästä johtuen ostin itselleni edestakaisen lauttakyydin Tallinnasta Helsinkiin ja takaisin mielestäni varsin kohtuullisella viidenkymmenen kahden euron hinnalla.

Muu miehistö puuhasi tämän jälkeen seuraavat pari päivää omia juttujaan kierrellen vanhassa kaupungissa, käyden ostoksilla sekä tietenkin Piritan vierassataman viereisellä upealla hiekkarannalla. Viimeksi mainittuun tarjottiinkin enemmän kuin hyvät puitteet, sillä kelit olivat suosineet meitä koko tähänastisen reissumme ajan ja näyttäisivät säätiedotusten mukaan suosivan jatkossakin. Rehellisesti sanottuna koin jopa helpotukseksi sen, että taivas oli välillä puolipilvinen. Lämpötila oli nimittäin silloinkin reilusti yli 20 astetta celsiusta. Siitä olin sen sijaan kateellinen, että miehistö sai jäädä tänne viettämään vapaa-aikaansa ja minun piti lähteä leivän hankintaan..